Biltema hetki 14.9.

Mitäs laitetaan...

Remppahommista uuteen huoneeseen 30.8.

Elo-syyskuun taitteessa elämässämme tapahtui vihdoinkin odotettu siirto. Siirtoa alustettiin pitkällisellä remontoinnilla. Revimme Laurin kanssa tapetteja ja myös pappa kävi snadisti jeesimässä, jotta yhteinen huoneemme saataisiin Innomaiseen iskuun. Nykyään oma huone on jo muuttunut rutiiniksi, mutta isompi leikkitila ja paloautosänky takaavat yhä vain entistä paremmat leikkihetket.

Remonttireiskat tapetinpoisto hommissa

Uusi yhteinen sänky - Lauri ylhäälla, Ahto alhaalla

Lintsillä 25.8.2009

Kävimme elokuun lopulla Lintsillä. Reissun ajankohta osui nappiin sillä kaikki muut olivat ilmeisesti tehneet hupireissunsa jo kesällä. Kaikki huvittelukeskuksen laitteet aukesivat meille jonottamatta ja jos jokin härveli mielytti oli mahdollista kipittää uudelleen laitteeseen heti seuraavalle kierrokselle. Jo viimevuotinen suosikkini Muksupuksu piti yhä pintansa, vaikka moni muukin laite sykähdytti mieltä ja kasvupyrähdykseni johdosta tarjonta oli viime vuoteen verrattuna yhä vain laajentunut.

Muksupuksu kuljettaa...

Ahto pääsi ensimmäistä kerraan nauttimaan kovanluokan tarjonnasta ja kaikki juniin ja autoihin liittyvä huvitus mielyttikin broidia suunnattomasti. Toisaalta olin hiukan yllättynyt, että Ahton puistossa ilmenevä mieltymys pyörimiseen ja kiikuntaan ei realisoitunut huvipuistofasiliteeteissä innostukseksi mihinkään muuhun. Päivä oli hauska ja pitkä, sillä olimme kotona vasta puoli kymmenen maissa ja lopulta nukuimme kaksi tuntia normia myöhemmin.

Rekkarallaajat

Korkeanpaikankammo?

Pärinäpojat...

Pihajuhlat 15.8.2009

Edellisen kerran kun syksyn sadonkorjuu- / pihajuhlat järjestettiin olin vielä vihreä puolivuotias jolla ei ollut mitään hajua tämän maailman hienouksista. Niinpä puhkuin polleana innosta kun tädit ja sedät ihastelivat uljauttani. Pihapöydät notkuivat herkkujen painosta ja tunnelma oli katossa.

Nopeasti keksin miten helposti aikuisväki (äitiä ja isiä lukuunottamatta) on viihdytettävissä. Virnuilin sedille ja tädeille ja välillä spurttailin isiä karkuun takatukka hulmuten. Keräsin myös sopivan määrän irtopisteitä pistelemällä suu ketsupissa höyryävää grillimakkaraa. Lauri käyttäytyi hirveän sivistyneesti ja vaikutti kokoajan snadisti kärsimättömältä.

Lopulta syykin selvisi kun meidät lapset kutsuttiin leluvaihtopöydän ääreen valitsemaan itsellemme uusia härpäkkeitä. Varsinkin Lauri oli erittäin keskittynyt ja tarkka valitessaan itselleen moottoripyörän ja Iisan tekemän komean puisen helikopterin. Itse iskin silmäni Marsun häkkiin, mutta jostain kumman syystä noutopöydän ideaa lapsia kiinnostavien lelujen vaihdosta ei tässä tapauksessa noudatettu!

Tarkkaa puuhaa...

Haluaisin tämän hamsterin häkin

Visiting Hanko 10.-13.8.2009

Isin ikuisuudelta kestänyt työrupeama päättyi ja oli aika suunnata nenä kohti etelää. Tarujen ja kertomusten Hanko siinsi näköpiirissä ja olimme tarkastelleet kuvia kolmen vuoden takaa jolloin valloitin ensikertaa Suomen eteläisen helmen. VR kuljetti meidät M-, Intercity- ja uuden tuttavuuteni henkilöjunan avulla määränpäähän ja loma oli valmis alkamaan. Ahtokin heräsi Hangon asemalaiturilla hiestä märkänä ja janoisena, joten koko sakki oli hereillä ja hyväntuulisena.

Reppumatkaaja ja dieseljuna

Herätys Hangossa

Suunnitelmissa oli kolmen päivän lepoloma Villa Maijassa . Säätiedotus ei luvannut meille kovinkaan kaksisia kelejä, mutta edes tieto tulevasta kelistä ei lannistanut mieltä. Söimme pikaiset murkinat hotellilla ja suuntasimme uusien hiekkaleluja ja uimapatjan voimin kohti hiekkarantoja ja vesihupia.

Vesi oli juuri sopivan lämpöista ja auriko helli vain hienoisen pilviharson takaa muskeleitamme. Rantahupi ja jaksoi innostaa pitkään ja vain kevyet kinat ja hiekan heitot rikkoivat väliin lomaidyllin. Rannalla Hangon entisestä loistosta muistutti pitsihuviloiden lisäksi myös rannan huvittelupisteet; minigolf, autorata ja meitä eniten sykähdyttänyt minijunarata. Ahto kävi istuskelemassa paikallaan olevassa vaunussa eikä meinannut millään taipua siihen, että lähdön hetkellä juna jäi radallensa.

Levää!

Rantahupia hankolaisittain

Lopulta palasimme hotellille käveltyämme vielä rannoilla ja tehtyämme visiitin fantastiseen puistoon jonka kaltaiseen touhutarjontaan en juuri koskaan ole törmännyt. Olin jo odottanut nukkumaan pääsemistä sillä sänkyni muuntautui sohvasta kingsize taivaaksi kuin parhaimmissakin legoleikeissä. Uni tuli nopeasti niin minulle kuin ahtollekin ja pian huoneen täytti rauhallinen tuhina.

Valtava sänky ja kaverit

Aamulla tuhina hiljeni vasta kahdeksan maissa ja isi ja äitikin näyttivät tavallista levänneemmiltä. Suuntasimme pikavauhtia aamiaiselle jollaista en ole ennen nähnyt. Puuro, leivät, leikkeleet, munat, mehut ja keksit odottivat noutajaansa ja lastasinkin oman tarjottimeni täyteen herkkuja. Ahto oli lumoutunut leikkele tarjonnasta ja makkaramestari kiskoikin hyvän seti metvursteja ja kalkkunarullia puuronsa jälkkäriksi.

Suurta hupia ruokahetkelle aiheutti myös ampianen joka pörräsi ruokien kimpussa ja välillä laskeutui hörppimään mehun jämiä tyhjästä lasista. Äiti vähän varoitteli ampparin ominaisuudesta pistoksiin, mutta isi hymähteli asialle ja niin ampparin annettiin jatkaa herkkuhetkiään. Olimme juuri lopettamassa aamiaista kun Ahto nosti kätensä pystyyn ja parkaisi sydäntäsärkevästi. Velihopea oli ilmeisesti ajatellut silittää uutta ystäväänsä ja tästä kimpaantunut surisija oli pistänyt kostoksi lempeää makkaramiestä.

Jatkoimme päivää rannan suuntaan samalla tarkkaillen ahton kättä, joka hämmästyttävää kyllä näytti vain vähän tavallista pulleammalta. Rannalla amppari oltiin jo unodettu ja jatkoimme kesken jääneitä leikkejä. Tai oikeastaan minä jatkoin. Ahto muisti heti rannalle tultuamme minijunan ja vaati äänekkäästi pääsyä puksun kyytiin. Niinpä ahto vesileikit jäivät vähemmälle ja äiti ja isi vuorotellen ihailivat "kiiltävää" Rio Grandea minun

Urhea kuski ja pelokas matkustaja

Kun lopulta kyllästyin vesikiiturin ja uimapatjalaivaan koitti Ahton kauan odottama juna-ajelu. Isi ja äiti juttelivat kyytivaihtoehdoista ja lopulta astuin veturiin ja äiti ja Ahto könysivät kyytiläisiksi vaunuun. Ahto on lievästi shokissa kun turvallinen paikallaan pysyvä Rio Grande nytkähti liikkeelle ja alkoi tsuktsutella ympäri ruostuneita raiteita. Joissain ylämäissä vauhti melkein hyytyi, mutta vanha ja kokenut veturi jaksoi kuin jaksoi kiskoa tavallista raskaamman lastin pääteasemalle saakka.

Kävimme tankkaamassa hotellilla verilettuja ja nakkeja ja jatkoimme kohti uusia seikkailuja. Olimme Ahton kanssa iskeneet silmämme näkötorniin jo junan ikkunasta ja halu kokea Suomen eteläkärki yläilmoista oli kova. Jo alhaalla tuuli kävi kovana ja epäilys yläilmojen kylmyydestä hiipi puseroon kun sullouduimme ylösvievään hissiin. Ylhäällä tuuli kävikin tuimana ja katseltuani nopeasti maisemat läpi päätin vetäytyä vesitornin pieneen sisätilaan. Huomasin myös myynnissä olevat kortit ja päätin lunastaa hienoimmat lähetettäväksi ystävilleni.

Tuolla on taatusti kylmä!

Tuulitukat

Loppu päivän vietimme puistoille, jäätelöä syöden ja tutustuen paikalliseen kahvila ja ravintolakulttuuriin. Ravintolakriittinen mielipiteeni lasten huomioimisesta gourmee-elämyksiin päti jälleen. Jokainen ruokapulju tuntuu tarjoavan lapsille nakkeja ja ranskalaisia tai lihapullia ja mummonmuusia. Ei näissä jaloissa ruoissa mitään vikaa ole, mutta kun isommille on tarjolla jos jonkinmoisia gourmee-pläjäyksiä on tilanteessa jotain vikaa. Hangossa tästä kärsi ahto. Pizzapaikan listalla ei ollut mitään lasten vaihtoehtoa, eikä oikeita ruokia saanut tilata puolikkaalla hinnalla. Niinpä ahto joutui tyytymään purkkiruokaan ja isin äidin ja minun jämiin. Onneksi oma pizzani oli sen verran megalomaaninen, ettei broidi joutunut kajoamaan kammottavan hajuiseen eines purkkiinsa.

Seuraava aamu aukeni jälleen vasta kahdeksan jälkeen. Yöllä oli satanut aivan hulluna vettä ja hotlan piha lainehti yhtenä suurena lätäkkönä. Kipitimme kuitenkin aamiaiselle ja juonimme sateisen päivän ohjelman. Alkuun suuntasimme yllättävän isoon Hangon keskuskirjastoon, jonka kirjavalikoimaa voisi ehkä hieman supistaa. Suurin osa meille lapsille tarkoitetuista lukupöydistä oli näet vuorattu erinäisillä teoksilla joista suurimmassa osassa käsiteltiin purjehtusta tai jotain rapukestejä.

Kirjastosta suuntasimme kahvilaan jonka itseleivotut tuotteet eivät hinnalla häikäisseet. Maku sen sijaan vei kielen kitalakeen ja valtavan kokoinen tikkari takasi raukean sokerihumalan nousta kuulaan. Ahto veteli samalla sikeitä tiukassa lounaistuulessa ja tunnelma oli muutenkin rauhallinen. Kahvilassa tajusin, että Ahtolle ei oltu eilen ostettu omia muistokortteja vesitornin myyntipisteestä ja koska sisäänpääsy yläilmoihin oli lähes ilmaista teimme toisenkin visiitin minun ja Ahton suosikkipaikkaan.

Pullaa ja pillimehua

Johan kelpaa...

Kun olimme nauttineet Villa Maijassa nopeaa itsetehtyä ruokaa joka tarjoaa pienemmänkin matkaajan makunystyröille pureskeltavaa jatkoimme jälleen seikkailuja. Hangon hiekkarannoilta aukeaa upeat näkymät sinisen suomenlahden horisonttiin, mutta vielä merellisemmät tunnelmat löytyivä kun jaksoi kävellä parisataa metriä kallioniemeä etelään. Olimme paikasta Ahton kanssa innosta piukkana ja löysimme sieltä sun täältä öisen sateen jättämiä lätäköitä joissa oli hyvä leikkiä suosikkileikkiämme. Leikissä otetaan lätäköstä (potasta, pöntöstä, kurakosta jne. toim. huom.) vettä käsiin hierotaan käsiyhteen ja hoetaan nopeaan tempoon sanaa desi (käsidesi).

Tuulista touhua rantakallioilla

Käsidesiä lätäköstä

Kukkuu...

Viimeinen aamu Hangossa ja tuntui, että olimme kaikki levänneet ja rentoutuneet kunnolla. Nousimme Ahton kanssa koko yön nukkuneena vasta puoli yhdeksän pintaan. Isin ja äitin kannattaisi jo pikkuhiljaa harkita Ahton ja minun siirtämistä samaan huoneeseen. Onhan se selvää, että hyvässä seurassa uni maittaa paremmin ja sitä paitsi Ahton pienet kitinät ja kiukuttelut ovat jo niin tuttua kauraa, että häiriinnyn enemmän vaikka rentouttavasta lintujen laulusta.

Gutten morgen

Viimeinen Hankopäivä meni katsellessa vielä viimeisen kerran aava ja leikkiessä sen vikan kerran huikeilla puistopaikoilla. Ahto oli niin tulessa kaupungista, että päikkäreille nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään. Kun lopulta kävelimme kohti juna-asemaa saimme äitin kanssa todistaa hassua näytelmää. Isi lykki Ahtoa edellämme vaunuissa. Vähän väliä hyttysverkon suojista kuului pärinää ja huudahduksia jotka silloin tällöin karkasivat snadisti itkun ja kiukuttelun puolelle. Isin olemuksesta oli havaittavissa pienimuotoinen epäusko kun broidi keksi miten harson pystyi sinkoamaan tielle ohi hyttysverkon.

Lopulta järki voitti ja Ahto jätti päikkärit väliin. Kiukuttelu loppui siihen paikkaan ja VR:n mahtavat fasiliteetit pohjustivat letkeän kotimatkan ja rauhallisen loppuillan. Voin siis suositella kaikille lämpimästi reissua Hankoon - Suomen eteläiseen helmeen.

Väsynyttä väkeä

VR rokkaa...